Kyseisen elokuvan nimi on siis John Dies At The End.
Ensiksikin jos tahdotte kokea jotain äärimmäisen hämmentävää ja järjetöntä aivot narikkaan shaibaa, katsokaa ihmeessä! Leffa on pullollaan über hämmentäviä kohtauksia joissa ei ole mitään järkeä. Ovenkahvat muuttuvat veteliksi kikkeleiksi ja ihmisistä lentää tulikärpäsiä, toisessa ulottuvuudessa on naamaripäisiä naisia yläosattomissa. Ja kaikki tämä yhden soijakastikkeen takia? Who knows, koska koko pätkästä ei ota minkään laista selkoa.
Jotkut kohdat toki naurattivat tyhjäpäisyydellään ja outoudellaan, mutta silti se saa kysymään, kuka tekee tällaisia leffoja. En kyllä katsoisi toiste.
Näyttelijöiden suoritukset ovat toki hyviä ja osaavat eläytyä melko normaaleiksi hahmoiksi ottaen huomioon sen kuinka järjetön koko elokuva on. Kuvauslaatu on mainiota ja valaistus sun muut jutut kohdilaan, musiikit myös ihan jees. Elokuvasta ei erota kunnollista juonta jos sellaista edes on ja edes pienen pientä punaista lankaa on mahdoton löytää...mutta koska elokuva on niin mystinen ja outo et voi olla katsomatta sitä loppuun. Elokuvan loputtua toteat vain itseksesi "Mitä vittua juuri katsoin" tai tyydyt vain möllöttämään lopputekstejä koska elokuva jättää sinuun mitäänsanomattoman fiiliksen.
Joten jos en vielä maininnut että elokuva on aikamoista ja outoa shaibaa niin sanoin sen nyt sitten uudemman kerran. Katso toki jos kinonstaa mutta itse en aijo katsoa elokuvaa enää ikinä.
Mainio ajantapposhaiba jos tykkää päättömästä ja oudosta moskasta! Tähtiä antaisin: * * (2), koska outoa ja paskaa mutta jotkin hauskat kohdat nostivat yhden tähden kahteen!
jennapenna kiittää, och samma på svenska..
~jenfeis

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti